Medialle


Avoin ministeriö on palvelu, joka auttaa kansalaisia muuttamaan lainsäädäntöä paremmaksi.

Avoin ministeriö toimii järjestöjen ja kansanliikkeiden apuna kansalaisaloitekampanjoiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Avoimen ministeriön nettipalveluun voi kuka tahansa julkaista ideansa ja alkaa kerätä sille alustavaa kannatusta. Toteuttamiskelpoisista ideoista pyritään jalostamaan laadukkaita lakiehdotuksia yhdessä. Avoin ministeriö on tarjonnut mahdollisuuden allekirjoittaa aloitteita sähköisesti (esimerkiksi pankkitunnuksilla) 1.10.2012 alkaen. Aloitteet, jotka saavat vähintään 50 000 allekirjoitusta menevät eduskunnan käsittelyyn.

Avoin ministeriö on poliittisesti sitoutumaton rekisteröity yhdistys, jonka toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Periaatteemme ovat avoimuus ja oikeudenmukaisuus. Olemme koonneet tälle sivulle hyödyllistä tietoa ja linkkejä median käyttöön ja vastaamme mielellämme kysymyksiin ja autamme parhaamme mukaan.

Tilaa Avoimen ministeriön kellontarkat lehdistötiedotteet ja/tai yleinen noin kuukauden välein ilmestyvä uutiskirje ja tutustu käynnissä oleviin aloitteisiin Avoimen ministeriön sivuilla. Löydät sivustolta esimerkiksi virallisia allekirjoituksia keräävät aloitteet sekä viimeisimmät kansalaisilta tulleet alustavat ideat. Hakuehtoja voi muokata sivun ylälaidasta. Jos haluat saada yhteyden aloitteiden alullepanijoihin, voit ottaa yhteyttä meihin.

Yhteystiedot

Joonas Pekkanen, toiminnanjohtaja
joonas.pekkanen@avoinministerio.fi

Aleksi Rossi, pääkehittäjä
aleksi.rossi@avoinministerio.fi

Ilkka Vuorikuru, järjestövastaava
ilkka.vuorikuru@avoinministerio.fi

Avoimen ministeriön vapaaehtoisiin saa yhteyden myös Facebook-ryhmän kautta ja Twitterin kautta.

Muualla mediassa

YLE: “Kansalaisaloite mullistaa demokratian”

“Boom in Nordic crowdsourcing takes in film, lawmaking”

“New website lets Finnish citizens propose laws”